Perintösuunnittelu

Perintösuunnittelun tarkoitus on yhtäältä minimoida perillisten verorasitus ja toisaalta varmistaa, että perinnönjättäjän tahto toteutuu mahdollisimman täsmällisesti. Yksinkertaisin keino perintösuunnittelussa ovat lahjoitukset, kun taas testamentti avaa paljon enemmän verosuunnittelumahdollisuuksia. Kolmas ja monipuolisin perintösuunnittelun väline on säätiö, jonka avulla perinnönjättäjä voi varsin tarkasti määrätä omaisuudestaan vielä kuolemansakin jälkeen.

Testamentti

Testamentin laatiminen

Testamentti kannattaa tehdä, kun haluaa määrätä omaisuutensa jakamisesta toisella tapaa, kuin mihin lain soveltaminen normaalisti johtaisi. Testamentin avulla voidaan myös varmistaa, että perinnönjako tapahtuu veroseuraamuksia ajatellen järkevimmällä mahdollisella tavalla. Testamentti on laatijansa viimeisin tahdonilmaisu, jolla määrätään hänen omaisuutensa jakamisesta. Testamentti on laadittava lain muotomääräyksiä noudattaen.

Testamentti voidaan rekisteröidä, mutta välttämätöntä se ei ole. Tärkeää on, että se säilytetään varmassa paikassa.

Moninaisten muotomääräysten ja muiden rajoitusten johdosta on testamentin laatiminen suositeltavaa jättää kokeneen lakimiehen käsiin. Samalla varmistetaan, että testamentin tekijän tahto toteutuu ja vältetään valitettavan yleiset kiistat perillisten ja testamentinsaajien kesken.


Testamenttityyppejä

Yleistestamentti ja erityistestamentti

Yleistestamentin saajasta tulee kuolinpesän osakas. Erityistestamentilla testamentin tekijä määrää tietyn irtaimiston, kiinteistön, tms. testamentin saajalle. Erityistestamentin saajasta ei tule kuolinpesän osakasta.

Toisaalta testamentit voidaan jakaa niiden luomien oikeuksien mukaan.

Tuotto-oikeustestamentti

Tämä testamenttityyppi antaa testamentin saajalle oikeuden saada testamentatun omaisuuden tuotto. Saajalla ei ole oikeutta määrätä omaisuudesta millään tavalla.

Käyttöoikeustestamentti eli hallintatestamentti

Testamentin saaja saa oikeuden nauttia omaisuuden tuottaman tuoton sekä oikeuden hallita omaisuutta.

Rajoitetun omistusoikeuden testamentti eli vallintatestamentti

Testamentissa voidaan määrätä omaisuudelle ns. perättäissaanto siten, että testamentin tekijä määrää kenelle omaisuus siirtyy ensisaajan jälkeen. Tällöin ensisaaja voi määrätä omaisuudesta vain elämänsä aikana, mutta hän ei voi tehdä testamenttia omaisuudesta. Ensisaaja voi kuitenkin kuluttaa säätiön pääomaa.

Omistusoikeustestamentti

Omistusoikeustestamentin saaja saa kaikki oikeudet hänelle tulevaan omaisuuteen. Hän voi määrätä saamastaan omaisuudesta eläessään ja se siirtyy saajan perillisille samalla tavoin kuin saajan muukin omaisuus. Saaja voi myös määrätä saamastaan omaisuudesta testamentilla.

Testamentin muuttaminen tai peruuttaminen

Testamentin tekijä voi milloin tahansa ja ilman mitään erityistä syytä peruuttaa tai muuttaa testamenttinsa. Jos testamenttiin halutaan tehdä muutoksia, on jälleen noudatettava lain asettamia muotomääräyksiä. Viimeisin laadittu testamentti kumoaa vanhemmat testamentit ainakin siltä osin, kuin niissä on ristiriitaisia määräyksiä. Tästä johtuen on suositeltavaa, että uudella testamentilla aina kumotaan nimenomaisesti ja kokonaisuudessaan aiempi testamentti, jolloin kenellekään ei jää epäselväksi, olisiko aiempi testamentti tarkoitettu jäämään joltain osin yhä voimaan.


Säätiö

Säätiön avulla perinnönjättäjä voi hankkia merkittäviä verohyötyjä itselleen ja perillisille. Perustamalla säätiön perinnönjättäjä (eli säätiön säätäjä) luovuttaa omaisuuttaan säätiölle. Säätiöön siirretty omaisuus ei kuulu enää perinnönjättäjän omaisuuspiiriin, eikä se siten ole enää osa kuolinpesää. Edunsaajien kannalta tämä merkitsee, että perintöverotus pienenee, koska kuolinpesän koko on pienempi.

Säätiö on itsenäinen oikeushenkilö, joka palvelee sen sääntöihin merkittyä tarkoitusta. Uudessa säätiölaissa säädetään sukusäätiöstä, jonka tarkoitus on tuottaa etua säätäjän sukulaisille tai perheenjäsenille. Sukusäätiön tarkoitus voi olla laajemmin perustajan jälkeläisten edun ajaminen, tai suppeammin nimettyjen jälkeläisten edun ajaminen, jolloin säätiö muistuttaa testamenttia. Tarkoitus voi olla myös näiden yhdistelmä.

Sukusäätiöllä ja testamentilla on kuitenkin merkittävä ero. Säätiöllä on hallitus, jonka toiminta velvollisuus on palvella säätiön tarkoitusta niin kauan ja niin hyvin kuin mahdollista, ja siten edunsaajien saama hyöty jaksottuu pidemmälle aikavälille. Lisäksi säätäjä voi säätiön säännöissä määrätä varsin tarkasti ne ehdot, joiden täyttyessä edunsaaja on oikeutettu saamaan varoja säätiöstä.

Säätiön perustaminen

Säätäjä perustaa säätiön perustamiskirjalla, johon liitetään säätiön säännöt. Säätiön minimipääoma on 50 000 euroa, ja säätiöön voidaan siirtää kiinteää omaisuutta, arvopapereita, jne. Säätäjä voi pidättää itsellään oikeuden säätiöön siirretyn omaisuuden tuottoon tai hallintaan määräajaksi. Vaikka säätiöstä siis tulee omaisuuden omistaja, säätäjä voi eliniäkseen säilyttää itsellään tietyn omaisuuden tuoton tai hallinnan. Säätäjä voi myös siirtää pidättämänsä tuotto- tai hallintaoikeudet kolmannelle. Tällaiset oikeuksien pidätykset ovat mahdollisia vain, kun omaisuutta siirretään säätiöön. Oikeuksien pidätyksistä säätiöön siirrettävään omaisuuteen on ilmoitettava siinä vaiheessa, kun säätiölle siirrettävä omaisuus rekisteröidään Patentti- ja rekisterihallitukseen.

Säätiö palvelee sen tarkoitusta sen säännöissä nimetyin toimintamuodoin. Vaikka säätiön tarkoitus ei voi olla liiketoiminnan harjoittaminen, säätiön säännöissä voidaan määrätä, että se tukee tarkoitustaan mm. harjoittaen sijoitus- tai liiketoimintaa.

Säätiön edunsaajat

Jos edunsaajat täyttävät säätiön säännöissä määrätyt ehdot, heillä on oikeus vaatia säätiön säännöissä heille osoitettua omaisuutta. Säätiön hallitus ei voi toimia vastoin säätäjän tahtoa kieltäytymällä suorittamasta jako-osuuksia edunsaajille, koska edunsaajat voivat vaatia heille säännöissä määrättyä jako-osuuksia nostamalla kanteen hallitusta vastaan.

Edunsaajat maksavat lahjaveroa säätiöltä saamistaan jako-osuuksista. Säätäjä voi kuitenkin määrätä, että säätiö sitoutuu maksamaan edunsaajien lahjoituksiin liittyvät lahjaveron.

Säätiön avulla perinnönjättäjä voi varmistaa, etteivät edunsaajat tuhlaa perintöään. Säännöissä voidaan määrätä täsmälliset ehdot, joiden täyttyessä edunsaajille jaetaan varoja säätiöstä. Lisäksi voidaan taata tiettyjen, perinnönjättäjälle tärkeiden hankkeiden ja kohteiden säilyminen koskemattomana myös säätäjän kuoleman jälkeen.

Säätiö ja sukupolvenvaihdos

Säätiötä voidaan käyttää myös vaihtoehtona sukutilojen sukupolvenvaihdokselle. Sukutilan siirtäminen sukusäätiöön on varteenotettava vaihtoehto etenkin, mikäli sukupolvenvaihdos on jätetty myöhäiseen vaiheeseen, tai jos luopujan vakavan sairauden vuoksi on olemassa vaara, että sukupolvenvaihdos ei ehdi toteutua ennen luopujan kuolemaa. Kun sukutila siirretään säätiön omistukseen, luopuja voi määrätä jatkajan edunsaajaksi, ja jatkaja välttää huomattavan summan perintöverotuksessa.

Säätiö on monipuolinen työkalu perinnönsuunnittelussa. Sen avulla voidaan hankkia verohyötyjä niin edunsaajille kuin perinnönjättäjällekin, ja sen avulla perinnönjättäjän on mahdollista säilyttää tärkeänä pitämänsä kohteet koskemattomina tuleville sukupolville.

Säätiötä koskevissa kysymyksissä on varminta kääntyä asiantuntevan lakimiehen puoleen.

Ota yhteyttä

Maksuton alkuneuvottelu
040 635 2299


Perheoikeus


Perintöoikeus


Perintösuunnittelu


Asuntokauppa


Rakentaminen


Työoikeus


Rikosoikeus

Vahingonkorvaus-
ja kuluttaja-asiat


Sopimusasiat


Tekijänoikeus


Potilasvahingot


Tietosuoja


Edunvalvonta