Nollatuntisopimukset ovat aiheuttaneet paljon keskustelua viime vuosina – sekä puolesta että vastaan. Keskustelun seurauksena kesäkuun alussa on tullut voimaan lainmuutos koskien nollatuntisopimuksia. Juuri voimaan tulleella lainmuutoksella on tarkoitus parantaa muun muassa nollatuntisopimuksien nojalla työskentelevien asemaa.

Lainmuutoksella on säädetty vaihtelevan työajan sopimuksista, jollainen myös nollatuntisopimus on. Nollatuntisopimuksella tarkoitetaan nimensä mukaisesti, että työntekijän työajan vähimmäismääräksi on sovittu nolla tuntia. Tällöin säännöllinen työaika voi olla sovittu esimerkiksi 0-40 tuntiin viikossa. Lainmuutos koskee nollatuntisopimusten ohella työsopimuksia, joissa työaika vaihtelee muulla tavoin työsopimuksen mukaisen vähimmäismäärän ja enimmäismäärän välillä määrätyn ajanjakson aikana, esimerkiksi 15-30 tuntia viikossa. Lisäksi vaihtelevan työajan sopimusten sääntely koskee tarvittaessa töihin kutsuttavia työntekijöitä.

Lainmuutos tarkoittaa monia muutoksia vaihtelevan työajan sopimuksella työskentelevien asemaan. Seuraavassa esitetään muutamia keskeisiä muutoksia.

Ensinnäkin laissa rajoitetaan sitä, milloin ja miten vaihtelevasta työajasta on mahdollista sopia. Työnantajan aloitteesta ei saa sopia vaihtelevasta työajasta, mikäli työnantajan työvoimantarve on kiinteä. Toisin sanoen vaihtelevasta työajasta saa sopia, jos työnantajan työvoimantarve vaihtelee. Vähimmäistyöaikaa ei saa myöskään työnantajan aloitteesta sopia pienemmäksi kuin työnantajan työvoimantarve edellyttää. Kun vaihtelevasta työajasta on sovittu työnantajan aloitteesta, työnantajan on annettava osana selvitystä työnteon keskeisistä ehdoista tieto siitä, missä tilanteissa ja missä määrin työnantajalle syntyy työvoimantarvetta.

Toisekseen lainmuutoksella on tarkennettu työntekijän oikeutta sairausajan palkkaan. Työntekijän oikeus sairausajan palkkaan syntyy, jos työkyvyttömyysaikaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon, siitä on muutoin sovittu taikka olosuhteisiin nähden voidaan muutoin pitää selvänä, että työntekijä olisi työkykyisenä ollut työssä.

Kolmanneksi lainmuutoksella otettiin säännös vaihtelevaa työaikaa tekevien irtisanomisajan palkasta. Jos työnantajan irtisanomisaikana tarjoaman työn määrä alittaa viimeistä työvuoroa viimeksi edeltäneiden 12 viikon keskimääräisen työn määrän, työnantajan on nyt korvattava alituksesta aiheutuva ansionmenetys. Muutoksen seurauksena työnantaja ei voi välttää irtisanomisajan palkan maksamista ainoastaan jättämällä tarjoamatta työntekijälle työtä irtisanomisajalla.

Edellä mainittujen lisäksi vaihtelevan työajan sopimuksia koskeva lakimuutos sisältää määräyksiä muun muassa vähimmäistyöaikaa koskevista neuvotteluista, työntekijän suostumuksesta lisätyöhön ja työntekijän kuulemisesta vähimmäistyöajan ylittävistä työvuoroista.

Mikäli tarvitset apua vaihtelevan työajan sopimuksien kanssa tai muissa työoikeudellisissa ongelmissa, kannattaa kääntyä työoikeuteen perehtyneen lakimiehen puoleen. Legimian asiantuntevat juristit osaavat auttaa ja ennaltaehkäistä erilaisia työsuhteen ongelmatilanteita.

Blogi

Maksuton alkuneuvottelu
040 635 2299


Perheoikeus


Perintöoikeus


Perintösuunnittelu


Asuntokauppa


Rakentaminen


Työoikeus


Rikosoikeus

Vahingonkorvaus-
ja kuluttaja-asiat


Sopimusasiat


Tekijänoikeus


Potilasvahingot


Tietosuoja


Edunvalvonta